Jokin aika sitten tein kehitypostauksen ratsastamisesta, nyt teen sen kuvaamisesta.
2016 |
2013 |
Muokkaaminen ei ole minun juttuni, joten suurin osa blogissani nähdyistä kuvista on muokkaamattomia. Tästä riippumatta muokkaamiseni on mielestäni parantunut. Kun katsoo vuoden 2013 kuvaa huomaa heti, että se n muokattu. Siitä näkee, että olen lisännyt huomattavasti värikylläissyyttä ja käyttänyt vinjettiä. Vuoden 2016 kuvasta ainakaan minä en huomaa, mitä olen muokannut. Itseasiassa siinäkin on käytetty vinjettiä, mutta todella kevyesti.
2013 |
2016 |
Näitäkin kuvia on muokattu. Mielestäni vuoden 2016 kuva on huomattavasti paremmin muokattu.
Kuvien kuvakulma on myös eri, pidän kyllä edelleen tuosta alhaalta ylöspäin ottamisesta, mutta tuntuu, että siitä ei tule järin tyylikäs. Tosin se riippuu ihan siitä minkälaisen kuvan haluaa. Alempi taas on otettu kohteen tasalta. Kohteen tasalta kuvatessa kuvaan saa paremmin huomioitua esim. valon.
2014 |
2015 |
Kuvattavien asento. Kuvaajana useimmiten ehdotan kuvattavalle asentoa, jossa saisin mahdollisimman hyviä kuvia. 2014 otetun kuvan kuvattavan asento on melko mielenkiintoinen...
Kuvien valotuksessa on myös havaittavissa eroja...
2015 |
2013 |
Maisema kuvaus. Horisontti on vinossa ja kuva on melko valottunut vuoden 2013 kuvassa. Vuoden 2015 kuva on mielestäni vallan mainio :P
2013 |
2015 |
Kuva Sulosta. Vuoden 2013 kuvan rajaus on huono samoin terävyys ja valotus.
Vuoden 2015 kuva on terävä ja rajaus on huomattavasti parempi, valotusta en voi huippu hyväksi kutsua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti