tiistai 16. helmikuuta 2016

Ratsastustunti 15.2

Meillä oli leikkitunti ja taululla luki, että menisin Vestalla.
Onneksi kehittelin niin mahtavat selitykset, että sain Vestan sijasta Anjan!!
Anjaan olin tyytyväinen, koska sillä mukavat askeleet ja se on muutenkin ihana. Niin ja mikä parasta sillä ei ole liian terävä selkäranka.
 
Hevoset oli rokotettu, joten emme saaneet laukata muuten kuin luvan kanssa.
Aloitimme tunnin tuolileikillä, jossa minulle oli etu Anjan pieni koko. Ja yllätys, yllätys minä voitin!!
 
Monneilua tallissa


Anjan silmä

Seuraavaksi olimme maa, meri, laivaa. Siinä emme olleet kovin hyviä, mutta emme nyt huonoimpiakaan.
Sitten olimme peiliä. Peili on ollut mielestäni aina kiva leikki. Siinä olimme hyviä, yleensä toisena tai ensimmäisenä. Anjalla jarrut toimi hyvin ja se pysähtyi kuin seinään jopa ravista. Ravista tosin se oli pelottavaa, kun meinasin tippua kaulan yli.
Rontti
Sitten olimme erään laista viestiä, jossa meidän piti ensin pujotella ja sitten tulla takaisin. Lisä haastetta tähän toi se, että meidän piti istua väärin päin selässä. Eli selkä menosuuntaan. Se oli pelottavaa varsinkin, kun Anja ei halunnut seistä paikallaan ja sen takapää steppaili paikallaan. Itse pujottelu ei ollut erityisen vaikeaa. Sitten teimme saman, mutta oikein päin ja takaisin sai tulla laukassa. Laukassa nyt ei ollut ongelmia. Teimme vielä kerran saman, mutta tällä kertaa naistensatula istunnassa. Tämä oli ehkä pelottavinta, Anjakin ihmetteli miten avut tulivat vain toiselta puolelta.
köpöttelyä pitkinohjin

Olishan se kiva kun näyttäis vielä normaaliltakin.

Viimeinen tehtävä oli laukkaaminen ilman käsiä. Siinä olikin haastetta sillä Anja veti pään alas aina, kun päästi irti...
Parilla ekalla kerralla laukkasin ilman toista kättä, mutten kovin pitkään, koska Anja veti pään alas. Kolmannella kerralla päästin kummatkin kädet irti. Anja veti pään alas ja teki pikku pukin, jonka seurauksena tipahdin aika ikävästi sen selkärankaa vasten.