Sähköankeriaita!!

Sähköankeriaista on pyydetty postausta, joten teenpä sellaisen. Kukaan tuskin ymmärtää mitään, ja todennäköisesti tämän jälkeen minua pidetään  hulluna.

Sähköankeriaat ovat kaloja, jotka uiskentelevat aivojen ja pääkallon välissä. Ne ovat tavanomaisesti rauhallisia. Silloin tällöin ne kuitenkin suuttuvat tai pyrkivät ulos jolloin ne antavat sähköiskuja tai törmäilevät aivoihin. Sähköankeriaat pystyvät myös keskustelemaan muiden kalojen kanssa telepaattisesti muiden kalalajien kanssa esim. sillien. (Sähköankeriailla on huono avaruuskyky!)

 

 

Jotta vaikuttaisin edes hiukan normaalimmalta, kerron eilisestä ratsastustunnistani.

Menin Kajalla, jolla muuten en olekaan mennyt pitkään aikaan. Meille uskoteltiin ennen tuntia, että hyppäisimme, mutta näköjään olemme vain hyväuskoisia... Emme siis hypännyt vaan menimme eri näköisiä puomeja. Hevoset olivat olleet kai jonkun aikaa lomalla, joten oletimme, että ne olisivat todella reippaita. Alkutunnista teimme pysähdyksiä ja peruutuksia sekä voltteja. Ravissa teimme askeleen pidennyksiä ja lyhennyksiä sekä käynti siirtymiä. Sitten teimme sellaista laukka tehtävää, että menimme yhdeksi osastoksi ja siitä aina ensimmäinen nosti laukan ja laukkasi kentän ympäri toisen perään. Lopulta laukkasimme kaikki yhtä aikaa kentän ympäri (monta kertaa ja kumpaankin suuntaan). Sitten aloimme mennä ravi puomeja lävistäjillä ja laukkaamaan puomin yli pääty-ympyröillä. Tätä jonkin aikaa tehtyämme nostimme jalustimet kaulalle ja tunnin perimmäinen idea paljastui, ratsastajien kiduttaminen! Ravasimme toiseen päätyyn pääty-ympyrän puomin yli ja teimme pitkille sivuille loivat kiemuraurat, joilla oli erinäin määrä puomeja. Toisessa päädyssä teimme laukka ympyrän puomin yli. Kaikki sujui hyvin lukuun ottamatta sitä, että kaja hyppi puomien yli, mikä ei siis ollut tarkoitus. Puomien tarkoituksena kai oli saada hevoset menemään tietyn pituisilla askeleilla ja kehittää meidän tasapainoa ja istuntaa. Ilmeisesti nämä ratsastajien kidutustunnit ovat kuitenkin tuottaneet tulosta, koska istuntani on kuulemma parantunut huomattavasti!

 



Leena-sorsa

Meillä on lemmikki! Tai ei oikeastaan, ennemminkin elätti. Nimittäin sorsa! Uuden vuoden päivänä katselin järvelle ja ihmettelin aukkoa, joka oli jäässä. Ihan yllättäen metrin päästä lähti sorsa, joka ei kyennyt lentämään. Sorsa kuitenkin lähti kohti läheistä saarta jäälle. Mietin, että pitäisikö se ottaa kiinni ja auttaa sitä. Menin sitten sanomaan iskälle, että ulkona on sorsa, joka ei voi lentää. Onneksi hän lupasi yrittää etsiä sorsan. Sorsa oli kaiken lisäksi kylmettynyt, koska sillä ei ollut sulaa vettä ja pakkasta oli 20 astetta. Iskä löysi sorsan, mutta se lähti pakoon läheiseen metsään. Metsästä sitä oli vaikea löytää, koska silloin ei ollut vielä paljoa lunta. Sorsa nimittäin on ruskea ja todella hyvä piiloutumaan. Iskä etsi sorsaa puoli tuntia, eikä sitä millään löytynyt. Olimme jo luovuttamassa, mutta sitten se löytyi. Siitä alkoi ajo jahti perhoshaavin kanssa, sitä kesti noin puoli tuntia, kunnes sorsa saatiin kiinni. Sorsan nimeksi annettiin Leena. Nyt Leena-sorsa toipuu meidän vanhassa sikalassa. Se on aika virkeä ja syö hyvin. Sikalassa on siinä nollan kieppeillä lämpötila. Leenalla on vettä  sikojen vanhoissa ruoka kaukaloissa, jos niihin tulee riitettä Leena tekee niihin nokallaan reiät.

 

Äitini siilmä

Kuvailua järven jäällä

Tänään olimme ottamassa kuvia järvellä Helmin kanssa. Kuvista tuli hienoja, vaikka itse sanonkin taas täysin erilaisia kuin edelliset. Sää oli mahtava pakkasta noin 13 C tyyntä ja aurinko paistoi. Lumi kai teki kuitenkin kuvaamisesta hankalaa, koska minusta tuntui, että kuvat hieman yli valottuivat. Onneksi sen voi hoitaa muokkaamalla. Pakkanen loi myös haasteita kameralle, sillä pakkasessa kameran akku kuluu paljon nopeammin tai ei kulu, mutta virtaa ei vain riitä :(. Tästä huolimatta kuvia saatiin.

Yksin kaukaisuudessa