perjantai 27. toukokuuta 2016

Ärsyyntynyt...

Luokkani järjestää pihakirpputorin huomenna ja sen eteen kaiken vaivan on nähnyt minä ja pari kaveriani. Luokallani on 21oppilasta, joista 3 kantaa vastuun luokkaretkirahaston keräämisestä. Tästä jokainen voi olla omaa mieltä onko se oikeudenmukaista...
Minä ja kaverini olemme nähneet suuren vaivan, kun olemme käyneet kysymässä paikallisesta kaupasta pääseekö sen pihaan myymään tavaraa ja tehneet jutun paikallislehteen, keränneet tavaraa ja yrittänyt saada muita innostumaan.
Muiden mielipide on se, että meiltä ei kysytty haluammeko mitään kirpputoria, joten meidän ei tarvi tuoda mitään tai tehdä mitään. En sitten tiedä ärsyttääkö muita tällänen, mutta minua ärsyttää ja paljon. Varsinkin eräs urpo, jota kuvaa parhaiten adjektiivit: pervo, idiootti, seksistinen maalaisjuntti ja rasistinen urpo.
Seuraava ongelma olikin myyjien saaminen, sillä kaikki keksivät jonkun hienon tekosyyn, miksi ei pääse sinne myymään. Loppuen lopuksi minä ja Riina myymme yli neljä tuntia.
Ja lopuksi kyllä olen vajonnut alas, kun kirjoitan tänne tälläisen postauksen, mutta se v*tutuksen määrä on niin valtava, että se on pakko purkaa tänne.
 
Joutsen viimeviikolta.
 


Kehitystä

Katselin vanhoja ratsastuskuvia ja totesin, että istuntani on parantunut vuodessa huimasti. Vieläkin löytyy parannettavaa enemmän ja vähemmän. Esimerkiksi minun tulisi avata enempi rintakehää ja saada "napa selkärankaan" eli notko alaselästä pois. Jalkojen asennossa onkin sitten parannettavaa huimasti, kantapäät pitäisi saada alas ja varpaat menosuuntaan.
Vuosi sitten minulla oli ihan valtava etukeno istunta ja kyynärpääkulma ei ollut lainkaan. Nyt minulla on kyynärpää kulma hallinnassa ehkä jopa liiankin suuressa kulmassa...
 
Näissä kuvissa näkyy, että kehitystä on tapahtunut.
Luulen, että istuntaani on parantanut syksyllä ja talvella ilman jalustimia ratsastaminen. Ilman jalustimia tehdyt askeleiden pidennykset ja lyhennykset kehittävät paitsi tasapainoa myös oikein istumista, sillä tehtävä ei onnistu ellei nojaa taakse. Jos ei nojaa taakse keskiravissa, se ei onnistu.
Kuvista huomaa myös, että jalkani ovat paljon rennommat enkä purista enää polvilla.
Ratsastin pitkään liian lyhyillä jalustimilla, jotta en nojaisi niin voimakkaasti eteen. Nyt olen ratsastanut oikeilla koulujalustimilla, ja se tuntuukin varsin oudolta...

 
 
 
Esteistuntaanikin on parantunut, mutta jalkojen kanssa on vielä paaljon parannettavaa... Uskallan myödätä enemmän eteen päin ja se on tietenkin hyvä juttu.

 
Tässäkin on ehkä pientä edistystä.
 
 
 

torstai 26. toukokuuta 2016

Ratsastustunti 25.5

Olin poikkeuksellisesti keskiviikkona eli eilen ratsastamassa, koska en päässyt maanantaina tallille. Ryhmä oli sellainen, jossa keski-ikä oli ehkä 11. Eli aikalailla kokematonta porukkaa ;). Tallissa taululla luki, että menen Väiskillä, jolla en siis koskaan ole mennyt. Laitumelta haettaessa se antoi kiinni iloisesti korvat hörössä eikä lähtenyt karkuun niin kuin eräät tekevät. Muita tuntilaisia Väiski ihmetytti, sillä Väiskiä ei ihan aloittelijoille anneta eikä se tee kuin kolme neljä tuntia viikossa. Väiski on aika nuori (6.v?) ja ihan tosi höpsö. Se yritti koko ajan hamuta suuhunsa jotakin. Laitoimme Riinan kanssa Väiskin valmiiksi ja vastailimme yhdelle tuntilaiselle, joka yritti sosialisoitua kanssamme.
 
Väiski on söpö!!
Tunnin tehtävät eivät tietenkään olleet mitään vaikeita, kun kyse oli aika vähän ratsastaneiden tunnista. Aloitimme tekemällä pysähdyksiä, joka kirjaimen kohdalla ja hetken päässä pysähdyksiä ja peruutuksia joka toisen kirjaimen kohdalla. Peruutukset eivät olleet Väiskin mieleen, mutta kyllä nekin pari kertaa sujuivat. Sitten aloimme ravailla ja tehdä käynti siirtymisiä, ne sujuivat hyvin.
 

 
Siirsimme pian käyntiin ja harjoittelimme etuosa käännöksiä. Tämä oli ilmeisesti muille tuntilaisille ihan uutta, mutta minulle jo monta vuotta sitten opittua. Silti se oli hyvää vanhan kertausta.
Siirsimme taas raviin ja aloimme ensin tehdä pääty-ympyröitä lyhyille sivuille ja loivaa kiemurauraa pitkille sivuille. Pääty-ympyröillä teimme leveys halkasioille  käyntisiirtymät. Tämä sujui hyvin, tosin silloin tällöin Väiski nyki päätään.
Aloimme tehdä niin, että nostimme laukan ympyrän kentän puolelta nostimme laukan ja laukkasimme ympyrän ja ravasimme puoli ympyrää ja pitkällä sivulla teimme ravissa loivan kiemurauran ja voltin uralle.

 
Tätä jonkin aikaa tehtyämme menimme pääty-ympyröille ja teimme etuosa käännöksiä ravi- laukka- ja käyntisiirtymisiä. Tämän jälkeen oli pienet väli käynnit ja nostimme jalustimet kaulalle. Menimme takaisin pääty-ympyröille ja teimme pitkiensivujen puolelle voltit ja lyhyiden käynti siirtymät. Se meni hyvin, koska Väiskillä on ihanat askellajit, ja ravissa oli helppo istua.



 
Aloimme tehdä taas askellaji siirtymisiä ympyrällä, ne sujuivat hyvin ja vaihdoimme suuntaa taas etuosa käännöksellä.
 
Lopuksi vielä kuvia, sillä niitä on nyt paljon.
Ja vielä Super isot kiitokset Riinalle!!!
 
Mä näytän siltä, että osaisin jotai XD



 
 


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Sadepisaroita

Sadepisarat on upeita ja niitä olen kuvannut monta vuotta. Tänään tuli aivan mahtavia kuvia, vaikka itse sanonkin. Tuomenkukat ovat toinen ihana asia, tosin nekin aiheuttavat minulle allergiaa. tunnin puskassa pyörittyäni hiukseni tuntuivat siltä, että ne ovat täynnä oksia ja ötököitä. Sisälle tullessani näytin enemmän likinäköiseltä särjeltä kuin ihmiseltä...
 
Tulppaani



Hopeiset vesipisarat


Mikä näistä kuvista on teistä kivoin?


perjantai 13. toukokuuta 2016

Lettejä

Kuten kaikki tuttuni tietävät rakastan tehdä lettejä ja sellainen n yleensä bongattavissa omista hiuksistani. En väitä, että olisin mikään huippu letittäjä, mutta kaikki perusletit ja pari vähän erikoisempaakin suhteellisen siististi. Tässä postauksessa on lempi lettejäni ja jotain niistä varmaankin kerron...
 


Viisi osainen letti omaan päähän
Tämä on mielestäni tosi kiva letti, joka sopii vähän juhlavampaakin tilaisuuteen. Itse pidän tuosta pään kiertävästä mallista enemmän. Tämä on yksinkertainen, joten sen kyllä oppii pienellä harjoittelulla.
 
Majavan häntä
En tiedä letin oikeaa nimeä, joten kutsun sitä majavan hännäksi...


Perinteinen ranskanletti omaan päähäni. Tämä letti on arkipäivän letti, jonka voi löytää päästäni ainakin kerran viikossa.
 
 
Hollantilainen letti serkkuni hiuksissa. Hollantilainen letti on mielestäni todella hieno letti, joka sopii moneen tilaisuuteen. Tämä on yksi arkipäivän leteistäni.
 
Kerrosletti kaverini hiuksissa. Tämä on jo vähän juhlavampi letti, ja lätytettynä näyttävä.
Tätä en harmikseni osaa omiin hiuksiini...
 
Jonkin sortin kampaus, joka ei kylläkään ole letti. Se kait silti luetellaan letiksi. Tämä on todella hieno ja näyttävä kampaus.
 

torstai 12. toukokuuta 2016

Kuulumisia

Olen päässyt piiitkästä aikaa oikeen kunnolla ratsastamaan. Se on ihan huippu juttu! Minulla oli poikkeuksellisesti tiistaina ratsastustunti. Menin Sulolla esteitä! Kaikki meni hyvin ja Sulollakin piisasi energiaa. Tiistaina oli ihan tosi lämmintä! (24,5)
 
Ulkona oli viikonloppuna ja alku viikosta tosi lämmintä ja ihanaa. Haitta puoli oli se, että koivut kukkivat ja minulla on tosi paha siitepöly allergia. Nyt alkaa onneksi vähän helpottaa, joten taisin selvitä hengissä!
 
 
Tuntuu, että tekimistä on ihan liikaa. Tosin oikeasti sitä ei ole liikaa, mutta minusta vain tuntuu siltä. Kokeisiin pitää lukea ja se vie aikaa, mutta ei oikeasti niin paljon, että en muuta ehtisi. Läksyt vie aikaa (oikeasti korkeintaan tunnin). Sitten on kaikkea turhaa, joihin minulla on pakkomielle. Kuten: mm jääkiekko, Holby Cityn sairaala, Murha paratiisissa ja lenkkeily (se ei kylläkään ole turhaa, mutta on pois edeltä mainituista.) Jääkiekon vuoksi olen nukkunut öisin vain 8-7 tuntia, kun yleensä nukun 8-10 tuntia. Olen siis nukkunut aivan liian vähän. Tämän kaverini ovat saattaneet huomata juttujeni laadussa, jotka ovat olleet jokseenkin epäilyttäviä ja levottomia...
 
Rakastan tätä vihreää!!

 

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Kevät, kevät ja kevät!!

Tänään 1.5 on ensimmäinen oikeasti lämmin päivä! Ulkona on niin kaunista, kun aurinko paistaa. Tänään näin myös ensimmäisen perhosen tänä vuonna! Minulla on nyt paljon kivoja kuvia viime viikolta ja tältä päivältä, joten nyt tulee sitten kuvia...
 




Järvi ja taivas vai taivas ja järvi?



Kuva kertoo Monzasta kaiken