lauantai 27. kesäkuuta 2015

Ratsastusleiri 22.6-26.6

Nyt olen palannut leiriltä takaisin kotiin. Leirillä oli hauskaa enkä tippunut kertaakaan. Leiristä tulee vielä erillinen kuvapostaus, kunhan saan lisää kuvia serkultani Eevalta


Ma 22.6
 
Saavuimme Eevan kanssa leirille jo sunnuntaina. Maanantai aamuna söimme kahden muun leiriläisen kanssa aamupalan. Pian tapasimme viidennen leiriläisen, joka saapui maanantai aamuna. Ensimmäinen ratsastustunti oli aamupäivällä. Ratsastin Hiskillä, jota kohtaan minulla oli viimevuoden perusteella ennakkoluuloja... Tunnilla teimme pohkeenväistöjä, jotka olivat tosi vaikeita Hiskille. Tunti meni ihan kivasti laukan nostoihin saakka, jolloin Hiski lähti kiikuttamaan minua. Sain kuitenkin Hiskin nopeasti takaisin hallintaani ja lopputunnista sain Hiskin ravaamaan jo melko rauhallisesti. Tunnin aikana alkoi sataa ja kastuin ensimmäisen kerran.
Päivän toinen ratsastustunti oli iltamaasto Veeralla. Veera oli oikein mukava ja reipas ratsastaa. Menimme vain käyntiä, koska maa oli liukas sateen jäljiltä. Raikkaassa kesä illassa oli kuitenkin ihana ratsastaa.

Oikealla edessä Hirkku takana ötökkäloimessa Veera ja kolmas hevonen on Riina.

Ti 23.6
Tiistaina ratsastin aamu maastossa Pokerilla. Pokeri oli ihan mukava maastossa. Teimme aika pitkän maastolenkin. Laukkasimme ja ravasimme aika paljon. Laukatessa Pokeri hieman innostui ja pukitti kahdesti... Pokerilla maastoileminen on melko haastavaa, koska sillä on ihan jäätävät askeleet.
Sain hoitohevosekseni shetlanninponi ruuna Vallun. Vallu osoittautui melko itsepäiseksi ja hankalaksi otukseksi. Tarhasta haettaessa se yritti karata koko ajan. Se kiskoikin minut useammin kuin kerran pusikkoon. Niin pienestä otuksesta, kuin Vallu on vaikea olettaa sellaisia voimia. Hoitaessa Vallu on tosi söpö ja viaton. Kavioita se yritti riuhtoa kokoajan, kun niitä putsasi. Vallu tosin onnistui tallomaan varpailleni monta kertaa leirin aikana...
Illalla meillä oli estetunti, minä menin taas Pokerilla. Pokeri oli alkutunnista varin reipas ja laukassa sitä sai ihan kunnolla pidättää, joten heitin raipan pois. Kaiken lisäksi en pystynyt istumaan Pokerin jäätävässä laukassa. Hyppyihin ei taas meenattu saada tarpeeksi vauhtia. Lopuksi sain Pokerin hyppäämään suht hyvin raipan kanssa.
Reiska Vallun tarha kaveri.





Pieni ja muka viaton Vallu...

Ke 24.6

Keskiviikkona meillä oli näyttely, johon puunasimme hoitohevosemme oikein kunnolla.
Vallusta tuli tosi söpö! Meidän piti ravata ja mennä käyntiä hitohevosiemme kanssa. Vierellä tuli yrittää mennä samaa tahtia hevosen kanssa. Minulle se oli vaikeaa, koska Vallulla on niin pienet askeleet. Kaiken lisäksi Vallu yritti karata kokoajan ja se nousi kahdesti pystyyn.... Meidän harmiksemme näyttelyllä ei ollut voittajaa.
Meillä oli ensimmäinen ratsastustunti vasta iltapäivällä. Se oli istuntatunti, minä menin Hirkulla. Hirkku oli tosi kiva ja sen ravissa oli helppo istua ja sitten kun vielä osaisi istua siellä oikein... Tunnin alusta asti kaukaa kuului ukkosen jyrinää. Tunnin lopulla jyrinä oli jo aika voimakasta. Sitten alkoi myös sataa niin kovasti, että en kuuluut enkä nähnyt kentän toisessa päässä olevaa opettajaa. Näin kun muut tulivat hevosten selästä alas ja päättelin, että tunti oli siinä. Minua jäi harmittamaan, että en ehtinyt laukkaaman Hirkulla. Tallista meni sähkötkin poikki hetkeksi.
Melko myöhään illalla meillä oli toinen ratsastustunti, minä menin Hilmalla. Hilma oli tosi kiva! Taivuttelimme ja asetimme hevosia. Tunti sujui tosi hyvin. Loppu tunnista saimme itsenäisesti verrytellä hevosia ravissa ja käynnissä. Minä tein Hilmalla ravi ja käynti pohkeenväistöjä. Ne sujui aivan mahtavasti! 
 
 
 
 
 
 



 
 
 
To 25.6
 
Aamulla olimme aamumaastossa. Minä menin Veeralla. Veera oli tosi kiva! Laukkasimme paljon ja Veera pukitti kahdesti.
Iltapäivällä meillä oli estetunti. Minä menin Hilmalla. Hilma oli todella reipas ja mukava ratsastaa. Kaikki meni tosi hyvin ja Hilma hyppäsi hienosti.

Dumbo

Sami
Minä ja Sira

Elli


Pe 26.6

Perjantaina ratsastimme kaksi tuntia putkeen. Ensimmäisellä tunnilla teimme pysähdyksiä. Minä menin Siralla. Sira oli aivan ihana ja pysähdykset sujuivat käynnistä sekä ravista. Leikimme myös peiliä. Se oli hauskaa Eeva voitti aina minut parilla sekunnilla. Eeva ei saanut enää osallistua voitettuaan kaksi kertaa. Sen jälkeen minä voitin Siran kanssa. Minä vaan laukkasin toiseen päähän kun muut ravasivat tai menivät käyntiä.
Toisella tunnilla meillä oli leirikisat, mutta en saanut mennä niitä Siralla :(. Jouduin vaihtamaan hevosta, koska eräällä toisella ratsastajalla li ongelmia Veeran kanssa. Leirikisat oli tehtävä rata, jonka suoritin Veeralla. Se meni hyvin. Tulin toiseksi tai kolmanneksi. Eeva voitti.



Tallikissa Niilo


Minä ja Eeva

Elli ja Jenny

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Hyvää Juhannusta!

Juhannus on kyllä ihana juhla. Jos ei satais nii se olis vieläkin ihanempi. Minä en kuulu niihin ihmisiin, jotka ikuisesti toivovat helteistä juhannusta. Enkä kuulu niihinkään ihmisiin, jotka ovat varmoja, että loppu kesä on kylmä ja sateinen, kun juhannuksena ei olenkaan hellettä. Joka vuosi ne helteet ovat tulleet, vaikka juhannuksena ei olisi hellettä.



keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Ratsastustunti

Maanantaina kävin ratsastamassa niin kuin yleensäkin. Ratsastin Säveltäjällä tutummin Sulolla. Sulo on ihan kiva hevonen ratsastaa. Se osaa kaikkea aika hyvin, kun vain on tarpeeksi tiukka sille. Tunnin aihe oli joko ratsastajien rääkkääminen tai askelten pituuden pidentäminen ja lyhentäminen...
     Alkutunnista aloimme tehdä ympyröitä ja voltteja. Ja taivuttaa hevosia niillä. Ravissa tehtävässä sai olla tarkkana, koska Sulolla on tapana ruveta ravaamaan tosi kovaa. Taivuttaminen on silloin tosi vaikeaa jos hevonen menee liian kovaa. Sitten aloimme tehdä kolmikaarista kiemurauraa. Sulon kanssa se on melko helppoa. Pian lisäsimme tehtävään voltit jokaiselle kaarelle. Pian sen jälkeen aloimme nostaa laukan pitkälle sivulle. Sulo ei oikeen halunnut nostaa vasenta laukkaa. Sekin kyllä nousi, mutta Sulo ei laukannut kunnolla loppuun asti, ratsastajan yrityksestä huolimatta.
    Parin laukan noston jälkeen menimme pääty-ympyröille ja nostimme jalustimet kaulalle. Hetken aikaa pidensimme ja lyhensimme hevosten käynti askelia. Pian kuitenkin aloimme tehdä samaa ravissa. Ravi on minulle ongelma tasapainollisesti varsinkin Sulolla, koska sillä on erittäin epämukavat ravi askeleet. Ja sen vuoksi meenasinkin pomppia satulassa kuin pomppia satulassa kuin perunasäkki. Jonkin aikaa ravattuamme kumpaankin suuntaan aloimme nostaa laukkaa. Se onnistui tosi hyvin ilman mitään ongelmia. Sulolla on vain sellainen ongelma, että se karkaa ympyrältä ellei ole tarpeeksi napakka sille. Sulo sitten päätti karata ympyrältä ja ottaa raviin. Kaikki jotka ovat joskus laukanneet hevosella tietävät, että ensimmäiset raviaskeleet laukan jälkeen ovat ihan jäätäviä. Sulolla varsinkin. Minä sitten tipuin kun Sulo otti raviin. Ei sattunut, ja jatkoin ympyrällä laukkaamista. Loppu verkaksi teimme samaa tehtävää kuin aluksi, mutta ilman jalustimia.
    Se tippuminen mikä minulle kävi ärsyttää ja vähän naurattaakin, koska se kävi niin tyhmässä kohdassa. Ja tosi helposta asiasta. Jos minulla olisi vähän parempi tasapaino olisin pysynyt kyydissä.
Köpöttelyä pitkin ohjin

Keskittynyt ilme

Kyynärpää kulma?

Käänny nyt!

Tässä Sulo tiputtaa juuri laukan raviin.

Onneksi sentään hevonen tajuaa olla järkevän näköinen...

Yyh, mikä ravi...

Laukkaa pääty-ympyrällä.


Laukkaa toiseen suuntaan...

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Viime kesä...

Viime kesänä olin ratsastusleirillä Hollolassa eräällä pienellä talilla. Tässä postauksessa on viime kesän leirikuvia. Muistelen viime kesän leiriä mielelläni, sillä pian menen uudelleen samaan paikkaan leirille.
     Minua jännittää viikonpäästä alkava leiri, niin kuin viime vuonnakin. Minua pelottaa, että olen muita paljon huonompi tai nuorempi ratsastaja. Se pelko on ihan turha, sillä leirillehän mennään oppimaan, eikä näyttämään mitä osaa. Minua pelottaa myös se, että muut leiriläiset ovat kamalan ilkeitä, tai muuten outoja ja vasten mielisiä. Tuota pelkoa olen valittanut serkulleni Eevalle, joka on ollut monilla eri ratsastusleireillä. Eeva on kyllä vakuutellut, että tähän asti kaikki leiriläiset  jotka hän on tavannut ovat olleet ihan siedettäviä. Luulen, että asia on niin niin kuin Eeva sanoo. Mutta silti minua pelottaa, että nolaan itseni muiden leiriläisten silmissä. Olisi myös kamalaa tulla kipeäksi kesken leirin ja joutua palaamaan kotiin. Tai tippua hevosen selästä, sitä minä en ikinä pelkää ratsastaessani, mutta nyt sekin tuntuu hieman pelottavalta. Enkä mä kummiskaan putoa...
     Minä olen kerran elämässäni pudonnut hevosen selästä, ja se tapahtui viime talvena. Hyppäsimme estettä pääty-ympyrällä, eikä hevonen jolla ratsastin meenannut taipua ja kääntyä ollenkaan. Sitten kun vihdoinkin pääsin esteen yli hevonen ei kääntynytkään ympyrälle vaan lähti äkki käännöksellä eri suuntaan ja minä eri suuntaan ja tipuin jäiselle kentälle. Se sattui kyllä aika paljon, mutta ei minua silti pelottanut ratsastaa seuraavalla kerralla. Mutta sitten, kun menin samaisella hevosella, jolta tipuin minua pelotti ihan kauheasti. Kaiken lisäksi menin silloin ilmaan satulaa sillä hevosella. Pian jouduin myös hyppäämään sillä, silloinkin minua jännitti. Kaikki meni kuitenkin hyvin.
     Tuon tapahtuman jälkeen minä en ole tippunut kertaakaan, vaikka lähellä se on ollutkin...
Viime kesänä siellä ratsastusleirillä meenasin tippua, kun menimme ilman satulaa hoitohevosillamme. Minun hoitohevoseni oli Hiski niminen hevonen. Hiski ei ollut silloin tietääkseni kovin hyvin koulutettu. Minä en silloin pärjännyt ollenkaan Hiskille ja se lähti kuskaamaan minua. Lopuksi minä en enää uskaltanut ratsastaa sillä. Sillä kerralla meenasin tippua monta kertaa.
     Nyt olen kuullut, että Hiski on ihan virallisesti opetus käytössä. Minua hieman jännittää, vaikka tiedänkin, että Hiski on rauhoittunut paljon viime kesästä. Erään blogin perusteella, johon eksyin jokin aika sitten, Hiski ei toimi kuitenkaan kunnolla kuin harvoilla taitavilla ratsastajilla.
     Olen kuitenkin varma, että leiristäni tulee mahtava! Kirjoitan sitten tänne blogiin leiristä postauksen.
Don (?)

Nimestä ei hajuakaan...

Tämänkään nimi ei muistu mieleen...

Kalle tai Calle?

Hiski

Jerinna

Pokeri

Tellan silmä


Suurin osa kuvista on serkkuni Eevan ottamia.



perjantai 12. kesäkuuta 2015

Jauhelihakastike

Tässä on jauhelihakastikkeen ohje. Jauhelihakastike on ensimmäinen kunnon ruoka, jonka opettelin. Monien maistelijoiden mielestä se on ihan hyvääkin, mutta se on maku kysymys.
Ensin ruskistetaan jauheliha, lisäteen sipuli, suola, pippuri ja pizzamauste.

Ruskistetun jauhelihan joukkoon pistetään jauho ja annettaan jauhon saada väriä vähän aikaa.

Sen jälkeen lisätään vesi ja annetaan kiehua, jotta jauho suurustuu.

Sitten lisätään ketsuppia.

Sitten joukkoon laitetaan ruokakermaa

Lisätään kastikkeeseen vielä lisää mustaapippuria ja pizzamaustetta.

Jauhelihakastikkeen kanssa voi tarjoilla spagettia ja salaattia.

 
Ainekset:
 
400g jauhelihaa
 
Pizzamaustetta, Suolaa ja mustaapippuria oman maun mukaan
 
Ketsuppia reilusti niin paljon kuin haluaa
 
Ruokakermaa loraus (ei ole pakko laittaa ollenkaan)
 
Jauhoa n.1.1/2dl (riippuu kuinka paksua kastikkeesta haluaa.)
 
Vettä n. 7dl (riippuu jauho määrästä)

Sinne tule tänne!

Olin eilen kaverini Helmin luona katsomassa hänen perheen uutta koiraa Sinneä. Sinne on aika villi ja kova puremaan kaikkea, niin kuin kaikki koiranpennut. Sinneä oli hauska seurata, välillä se leikki kävyillä ja välillä se pysähtyi maistamaan jotakin. Sinneä oli aika vaikea kuvata, koska se liikkui ja viipelsi koko ajan. Sinneä kiinnosti kovasti naksetta pitävä kamera, niin kuin kaikkia muitakin koiria joita olen kuvannut.
      Sinnen naapuritarhassa asuvaa Värettä taisi vähän ärsyttää, kun Sinnellä oli vieraita.
Sinnen ja Väreen lisäksi Helmin perheellä on koira nimeltä Ruska. Ruska asui ennen Sinnen tarhassa, mutta se sai väistyä Sinnen tieltä toiseen vähän kauempana olevaan tarhaan.
      Sinnestä oli hauska leikkiä Väreen kanssa, se näytti hassulta, koska Sinne on tosi pieni ja Väre on aika iso. Helmi tosin arvelee, että Sinne kasvaa isommaksi kuin Väre...
Sinne on jämtlanninpystykorva.

Miksei kukaan rapsuta minua??

Lintu, hirvenkarvaa, käpyjä!!!

Oi, että kun kutittaa...

Pallo!!

Älä tule lähemmäksi!!

Käpyjä, minä olen käpykoira!

Kävyt täältä tullaan!

Pitäisi olla jo tuolla, mutta kun kutittaa.

Käpy...

Pitää sitä välillä levähtääkin.

Tässä se luu oli, mihin se oikeen hävisi.

Pitää sitä nyt nuorempiaan vahtia...

Anna pusu jooko. ( Helmin blogin löydät täältä )

Enkös ookki söpö?

Ruska

Oma pesä kullan kallis...

Suuri tarha ja pieni koira.

Hirven karvaa, nam!

Mistä toi nakse kuuluu??

Kukaan ei nää mua!!

Jos mä tätä heinää nyt maistaisin.

Onpas hyvää oksennusta...

Oiskohan jo ruoka-aika...

Käpyjä, ihana!!!!