sunnuntai 11. joulukuuta 2016

lista #2 Mun lempi faktat

1. Yli 2500 vasenkätistä kuolee vuosittain oikeakätisille suunniteltuihin tuotteisiin.
2. Oikeakätiset elävät keskimäärin vuoden pidempään, kuin vasenkätiset.
Siitä saitte vasenkätiset! :P
3. Katkaravun sydän sijaitsee sen päässä.
4. Mehiläiset tappavat vuosittain enemmän ihmisiä, kuin käärmeet.
5. Piirroshahmo Tipi pohjautuu sen luojan Bob Clampetin omaan alastomaan vauvakuvaan.
 
 
6. Rasputini siitintä säilötään pietarilaisessa museossa. (siitintä ei voida todistaa tosin aidoksi)
7. _ _ ndom ja Boo_ s 90% ihmisistä tulkitsee kyseiset sanat näin: condom ja boobs ja vain 10% Random ja Books. (kertoo jotain ihmisten ajattelu tavasta)
8. Norjalainen Marte Delev sai Dubaissa yli vuoden vankilatuomion ilmiannettuaan raiskaajan.
9. Maailmassa on kaksi valtiota jotka ovat kieltäneet Coca Colan, Pohjois-Korea ja Kuuba.
10. Maailman arvokkaimman joulukuusen arvo on n. 8250000 euroa.


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Joulukiireitä

Huh, edellisestä postauksesta onkin aikaa melkein kuukausi!
Aika menee hurjaa vauhtia, ja kovaa lähestyvä Joulu on jo kolmen viikon kuluttua.
Koulussa jakson vaihtumiskohta osuu aina tyhmästi juuri kovimpaan kiireaikaan.
Onneksi mulla on nyt tälläinen "miniloma", kun viikonlopun jälkeinen maanantai ennen itsenäisyyspäivää on vapaa ja itsenäisyyspäivän jälkeinen keskiviikko on taksvärkki.
Eli nyt mulla on viisi päivää aikaa: tehdä sukulaisille joululahjat, ommella joulumyyjäisiin, tehdä piparkakku taloja, pestä Sauna ja ottaa talvikuvia Reasta. Eipähän ainakaan tule tylsää ;))
 
 
Joululahjat on aina yhtä hankalia, varsinkin sellaisille ihmisille, joille olen useina vuosina jotain hankkinut. Hommasta tekee hieman hankalan myös se, että rahaa ei hirveästi ole, joten itse tekeminen tulee halvemmaksi. Lahjojen itse valmistamisen huonopuoli on se, että siihen menee tottakai enemmän aikaa. Tänä vuonna olen kerrankin jo hankkinut kavereilleni joululahjat! Uskomaton suoritus minulta, sillä yleensä kavereiden joululahjat on hankittu kaksi päivää aikaisemmin, kuin koulu loppuu. Kavereille ostin lahjat, koska en keksinyt mitään järkevää mitä voisin itse tehdä. En viitsi paljastaa, mitä hankin kavereilleni (siltä varalta, että joku heistä eksyy tänne).
Sukulaiset, sisarukset ja varsinkin vanhemmat onkin sitten vielä vaikeampi juttu. Onneksi äiti hoiti tämän ongelman ja ilmoitti minulle, että teet muuten sukulaisille tällaiset lahjat!
 
 
 
Hyvää itsenäisyyspäivää ja Joulun odotusta kaikille!
 
Ps. Millaisia joulukalentereita teillä on?

lauantai 12. marraskuuta 2016

Banaanikakku

Kerron nyt teille lempi kuivankakkuni ohjeen.
 
Banaanikakku
 
Aineet:
 
4 pientä banaania (ylikypsää)
3 kananmunaa
200g voita
2dl sokeria
3dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
 
 

 1.
Sulata voi ja muussaa haarukalla joukkoon banaanit.
 
 
2.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
 
 
3.
Sekoita joukkoon kuivat aineet ja voibanaaniseos.
 
 
4.
Kaada taikina rengasvuokaan.
 
 
5.
Paista 180 asteessa 50-60 min.
 
 
Vinkki: Voit käyttää vuoan voiteluun voin ja korppujauhonsijasta käyttää voita ja mannaryynejä tai kookoshiutaleitaa.
 

perjantai 28. lokakuuta 2016

Syysloma

Mulla oli syysloma nyt tällä viikolla eli nyt on jäljellä kolme päivää. Minä voisin lomailla vielä pari viikkoa. Maanantaina kävin ratsastamassa, menin ilmansatulaa Ihkulla, jolta ei vauhtia puuttunut. Tästä sain selkä- ja vatsalihakset aikas kipeäksi. :/
 
Ensilumi satoi Tiistaina

 
Tiistaina lähdimme perheeni kanssa kylpylään, joten istuin autossa 3,5 tuntia. Perillä kävimme vielä uimassa. Olimme kylpylässä keskiviikon ja lähdimme torstaina pois. Oli muutes rankkareissu, musta silmä ja kaikkea... :D


 
Loppuloman ajattelin makoilla sängyssä, ja angstata tätä harmautta.

tiistai 18. lokakuuta 2016

Minun puhelimeni

Kuten otsikosta saatat huomata ideat ovat vähissä, mutta ei anneta sen haitata! Kirjoittelen siis postauksen puhelimeni sisällöstä.
 
Puhelimeni kotisivu
Iltalehti on ihan kiva juttu, jos on tylsää. Muutenhan siitä ei ole mitään iloa.
Ilmatieteenlaitoksen sää on tosi hyvä! Sieltä näkee 10 vrk: n sään kätevästi.
Messenger on aikas monni, mutta pakko juttu Facen kanssa...
Snapchat on ihan kiva juttu, tosin sitä en hirveemmin käytä.
Tv sovelluksia minulla on Yle Areena, MTV katsomo ja Ruutu. Kaikki nämä, jotta voin tuijottaa rikossarjoja :P.
WhatsApp tottakai!
Instagram on ihan paras, vaikka siinäkään en mikään suosittu tai taitava ole.
(oon aika kakka kaikissa someissa)

Mun tykätyin kuva (85)
Menkää seuraamaan @hanna__karoliina ja kuvaustiliä @hannasphotographyy
Niin ja Facebook. Face on ehkä vähän vanha juttu, mutta sielä voin aina katella kuinka jotkut aikuiset nolaa itsensä ;)!
Pelejä pelailen aina jos on tylsää. Yleensä se menee niin, että kun lataan uuden pelin, pelaan sitä kuukauden ja kyllästyn. Tän hetken peli on Rolling Sky.

Mun albumin sisältöä...



MIKÄ ON TEIDÄN LEMPI SOVELLUS??


tiistai 4. lokakuuta 2016

Ratsastustunti 3.10

Olin eilen vakitunnillani ja Helmi oli kuvaamassa. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Helmin ottamia.
 
Taululla mulle oli laitettu kaksi hevosta Hupu ja Sulo. Päätin ottaa Sulon, kun aattelin, että siitä tulis jotain. Ei siitä sitten tullutkaan mitään...
Kumpikin yhtä tärähtäneen näköisiä.
 
Tunnin aiheena oli pohkeenväistöt ja niitä teimmekin aluksi käynnissä ja ravissa. Sulo väisti kyllä ihan nätisti, mutta taipuminen ja asettuminen ei vaan onnistunut. Edellis kertojen muodoista ja taivutuksista ei ollut jäljellä edes rippeitä.
 
 
Välikäyntejen jälkeen teimme siksak väistöjä ja laukkasimme ympyröillä. Muuten meni ihan hyvin, mutta Sulo taipui yhtä hyvin, kuin laudan pätkä...
 
Lopuksi vielä ravailimme vähän ympyrällä. Sulo ehkä vähän parani loppua kohden.
Tämä postaus jäi nyt vähän tyngäksi, kun tunti meni aika huonosti. (olisi kannattanut ottaa se Hupu)
 


lauantai 24. syyskuuta 2016

Lista #1 mihin tahtoisin matkustaa

1. Reykjavik, Islanti (Islanti mahtaa olla hieno paikka)
2. Hammerfest, Norja (maailman pohjoisin kaupunki)
3. Pietari, Venäjä (pohjolan venetsia)
4. Zurich, Sveitsi (Sveitsi on hieno maa!)
5. Rooma, Italia (mahtava arkkitehtuuri)
6. Nizza, Ranska (Tosi kaunis paikka!)
7. Malta
8. Hai Phong, Vietnam
9. Tokio, Japani (Hieno kaupunki)
10. Sydney, Australia (Australia on mahtava, haluan käydä siellä muuallakin)
11. Auckland, Uusi Seelanti (Kaunis maa ja kaupunki)
12. Honolulu, Havaiji (kuka ei haluais käydä Havaijilla?)
13. Toronto, Kanada (Hieno historia, ja kaunis kaupunki!)
14. New York, Usa
15. Djipouti, Djipouti (pitäähän sitä Afrikassakin käydä)
 
Silmä (äitini)
 
Oletko käynyt, jossain näistä? Jos olet kerro millaista oli?

perjantai 16. syyskuuta 2016

Hevoskuvia

Kävin eilen kuvaamassa Reaa, äitini kaverin hevosta. Kuvat onnistuivat mielestäni ihan hyvin! Reaa oli tosi ihana kuvata, kun se oli niin kiltti. Nyt sitten niitä kuvia. Kuvausassistenttina toimi Riina.
Tää on musta kiva kuva!

Ravaava pallero



Tää on mun lemppari!


Rea sen näköisenä, että on lähdössä lentoon

Kuvaus assistenttikin pääsi kuvaan :P



tiistai 13. syyskuuta 2016

Erilaiset ihmistyypit

Nykynuori
 
Nykynuorella on uusinta mallia oleva älypuhelin (joka vaihdetaan puolen vuoden kuluttua uudemman mallin ilmestyttyä). Nykynuori pukeutuu trendejen mukaan. Välitunnilla nykynuorilla 3-5 hengen porukka, jossa he seisovat piirissä ja juttelevat hiljaa jostakin asiasta (esim. Kim Kardashianin uusista hiuksista). Vapaa ajalla aika kuluu snäppäillessä ja päivättäessä sometilejä.
 
Heruttajanorpat
 
Heruttajanorpat meikkaavat paljon, yleensä voimakkaat kulmakarvat ja silmämeikit. Heruttajanorpat pukeutuvat erittäin tiukkoihin vaatteisiin. Koululaukkuna toimii jokin merkkilaukku esim. Michael Korstai Vuitton. Heruttajanorpat laittavat sosiaaliseen mediaan kuvia, jotka on otettu yläviistosta (hänellä on siis päällään avara kauluksinen paita). Heruttajanorpilla on yleensä poikia ympärillä enempi tai vähempi. Usein heruttajanorpat seurustelevat, jolloin heidän on pakko näyttää tämä koko kansalle. Heruttajanorpat kuuluvat usein porukkaan, joka koostuu nykynuorista. On myös heruttajanorppia, jotka kuuluvat outoon porukkaan, jossa saavat käyttäytyä miten vain (koska ovat niin dominoivia ja tyrmääviä, että kukaan ei sano vastaan).
 
 
Sp-nuoret
 
Sp-nuoret pukeutuvat kukin omalla tavallaan, eivät siis noudata muotia (ainakaan yhtä tarkasti kuin nykynuoret.) Sp- nuorilla on usein isohkoporukka 5-10. Porukka koostuu usein muista sp-nuorista, mukana saattaa olla myös muutama nykynuori, jotka ovat sisimmältään sekoja. Sp-nuoret hekottavat hillittömästi ja rikkovat sääntöjä (vain uhmatakseen ja hankkiakseen jännitystä) . Sp-nuorilla on aivan surkea huumorintaju (toisin sanoen pervoilevat ja hekottavat omille jutuilleen). Sp-nuoret kaikesta huolimatta menestyvät hyvin koulussa. Sp- nuorilla ei yleensä ole samanlaista suosiota, kuin heruttajanorpilla, sillä he ovat vaikeasti lähestyttäviä ja outoja.
 
 
Nurkkamonnit
 
Nurkkamonnit ovat niitä, jotka ovat luokkayhteisön ulkopuolella. Nurkkamonni pukeutuu usein varsin erikoisesti (tai sitten johonkin lumppuihin) Nurkkamonnin hygieniakin on monesti heikko (ei aina). Nurkkamonneilla on yleensä vain yksi tai kaksi kaveria, jotka ovat yleensä nuorempia. Nurkkamonnit  pärjäävät monesti heikosti koulussa. Nurkkamonneihin sisältyy myös gootit sun muut kummajaiset. (tosin silloin kaverit monesti vanhempia/saman ikäisiä)
 
 
Nämä olivat omia näkemyksiäni, joten kenenkään ei kannata loukkaantua (nämä ovat Sp-nuoren näkökulmasta).
 
Mitä näistä muistutat eniten?
 
 

tiistai 6. syyskuuta 2016

Suomenratsujen Kuninkaalliset

Olin siis viime Lauantaina serkkuni Eevan kanssa suomenratsujen kuninkaallisissa Ypäjällä. Kokemus oli hieno, vaikka sää olikin surkea. Vähän väliä satoi ja vettä tulikin jossain vaiheessa kuin saavista kaatamalla. Lämpöasteitakaan ei varmaan 15 enempää ollut. Sää  ei kuitenkaan haitannut kisoja, joista katsoimme muutaman esteluokan ja orikavalkaadin (mikä ei ollut kisa). Myynti kojuista mukaani tarttui ihanat siniset ratsastushanskat, lyhyt vartiset saappaat ja kouluraippa.
 
Nyt sitten paaaaaljon kuvia...
Hessin Leevi



Liinakon Leidi (?)

 
Sibbo

 
Voiveikko
Lokson Vilperi

Taikatan

Voiveeti (?)
Friisin paletti




 

Tosi Romeo


Romeon poju (?)

Romeon Adam


Aroha Hercules
 
Maranello

Joku

Silvolan Hemminki


Esteluokkien aikaan satoi rankasti ja rata oli todella märkä.