Ajatuksia sateesta

Moni inhoaa sadetta, koska silloin on viileää, märkää ja harmaata. Pikkulapset rakastavat sadetta, koska silloin saa kastua ja pomppia vesilätäköissä.

 

Minäkin rakastan sadetta, mutta en sen takia, että voi pomppia vesilätäköissä. Minä rakasta sadetta, koska silloin tulee mukava tunne. Sitä tunnetta ei voi selittää, mutta luulen, että sen aiheuttaa sateen ropina ikkunalautaa ja ikkunoita vasten ja kostea ilman ala.

 

 

Eilen illalla, kun satoi hurjasti päätin lähteä ulos kuvaamaan, tai niin sanoin äidille. Oikeasti ehkä kuitenkin siksi, että minusta on mukavaa olla sateessa. Ulkona satoi niin paljon, että en muista milloin olisi satanut niin kovasti. Menin rantaan ottamaan kuvia järven pinnasta, joka oli hienon näköinen, koska järven pinta oli lähes tyyni. (Mahdoin olla outo näky kyyhöttämässä rannassa sekalaiset vaatteet päällä rikkinäisen sateenvarjon alla) Minusta sateen ääni, joka koostui veden pinnasta lähtevästä äänestä ( erään laisesta litinästä), kohinasta ja ropinasta sateen varjoon, on äärimmäisen rauhoittava. Kun sade vähän laantui, lähdin kävelemään pellolle, joka kasvaa korkeaa heinää, joka oli tietysti märkää. Ja tästä syystä housuni kastui... Se ei tosin haitannut, koska oli hyvin lämmintä.

 

 

Tein pienen lenkin sateessa ja etsiskelin, jotain kuvattavaa, mutta edes vesipisaroita ei löytynyt, koska satoi liikaa. Kävelin rantaan ja kyyhötin taas hetken sateenvarjon alla, mutta jalkani puutuivat kyykky asennon vuoksi ja pyllähdin märkään hiekkaan, ajattelematta sitä, että hiekka on märkää. Tuli tosiaan hieman epämukava olo, koska istuin märässä hiekassa kaatosateessa. Vaikka housuni olivat joka puolelta märät, minulla oli silti tosi mukava olo. Mietin, että on kyllä aika kaistapäistä istua märässä maassa, kun voisin olla kuivassa lämpimässä sängyssä lukemassa kirjaa. Tätä hetken aikaa pohdittuani tulin siihen tulokseen, että kirjan lukeminen lämpimässä tuntuu paljon mukavammalta, jos on ensin ollut ulkona sateessa.

 



 

Maassa istuskellessani alkoi taas sataa enemmän, joten kohina ylläni koveni. En enää tuntenut oloani yhtä mukavaksi sillä en nähnyt taakseni enkä myöskään kuullut ympäristöäni. Tämän takia en pidä pimeästä, metsistä tai pimeistä metsistä. En pidä paikoista tai tilanteista, joissa en tiedä mitä ympärilläni tapahtuu. Lähdin siis taas liikkeelle toivoen, että en tapaa ketään sillä peppuni oli aivan märkä ja hiekkainen.

 

 

Tein pienen mutkan metsikössä, josta sain mukaani ainakin kymmenen hyttystä. (Ihmettelen miten hyttyset voivat lentää niinkin kovassa vesisateessa) Lähdin kävelemään takaisin kotia, kun kuulin kaukaa ukkosen jyrinää. Hetkenpäästä alkoi sataa niin paljon, että en ikinä muista olleeni niin kovassa sateessa. Satoi niin paljon, että oli vaikea hengittää vaikka olin sateenvarjon alla. Ukkosen jyrinän ansiosta huomasin seisovani keskellä peltoa sateenvarjon kanssa. Menin ihan vain oman mielenrauhani vuoksi kävelemään metsän reunaan.

 

 

Olen ollut ukkosen kanssa ennenkin ylivarovainen. Pari vuotta sitten oli Helmin kanssa suppailemassa saareen. Saaressa ollessamme kuulimme ukkosen jyrähdyksen. Menimme paniikkiin siitä kuinka vaarallista on olla järvellä ukkosella ja lähdimme melomaan kohti rantaa hirveässä paniikissa. Rantaan päästyämme juoksentelimme ihmisten pihoissa. Lopulta päätimme liftata kyydin kotiin. Onneksi ensimmäinen vastaantulija oli äitini, joka pelasti meidät tienvarrelta.

 

satoi siis todella paljon!
 

Sinä aikana, kun olin ulkona oli satanut melkein 15 milliä vettä! Sisällä menin sänkyyn lukemaan kirjaa, ja olin ihan oikeassa siinä, että se tuntui hyvältä sateessa oleskelun jälkeen.